keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kuinka se toimii 1

Luonnostelu:

Mieti millaisella hahmolla haluaisit lähteä mukaan työpajaan. Kun sopiva tyyppi alkaa hahmottua luonnostele se kevyesti. Vaikkapa näin:


































 

Taustatiedot:

Kirjoita seuraavaksi hieman auki hahmon taustaa ja luonnetta. Vaikkapa seuraavalla tavalla:

Hahmon nimi: Hän Joka Tietää Parhaiten

Sisarussarjan keskimmäinen Pohjois-Karjalasta. Aikajärjestyksessä; tarha, peruskoulu, lukio, keskenjääneet opinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Seurassa ujo mutta äänekäs. Korjaa, keskeyttää, valistaa ja viittaa aloittaessaan puheenvuoron. Kohtalaisesti siedetty lähipiirissä. Harrastukset ATK ja Big Brother. Paras ystävä äiti.

 
Työpaja:

Työpajassa Hän Joka Tietää Parhaiten tapaa muut osallistujat:

Pohjalaisen Matsin, Ruotsinlaivan, Visailujuontaja Mr. Viiksen, Mummon, ja hedelmäpelin hedelmät Sitruunan, Kirsikat, Vadelman ja Banaanin.










































Risteily:
Hahmot lähetetään esimerkiksi ruotsinlaivalle ja jäädään seuraamaan tilannetta!


Mistä on kyse?

Hahmoimpro on hahmosuunnittelutyöpaja, jonka tarkoituksena on synnyttää piirtämällä improvisoiden uusia hahmoja ja vapaamuotoisia kuvallisia kertomuksia. Työpajaan osallistujat tuovat mukanaan hahmon tai useampia, jotka ovat työpajan aikana kaikkien osallistujien vapaasti käytettävissä. Hahmolle tarvitaan viitteelliset taustatiedot esimerkiksi luonteesta, henkilöhistoriasta ja harrastuksista.

Työpaja kokoontuu yhdeksän kertaa, joiden välillä piirrokset viedään sisäiseen blogiin, jossa osallistujat pääsevät kommentoimaan muiden etenemistä tuoreeltaan ja samalla tarttumaan omissa kuvissaan uusiin tarinan alkuihin. Blogin ja piirtämisen lisäksi työvälineenä toimivat keskustelu ja vierailijat. Työpajan tavoitteena on saada uusia näkökulmia omaan piirtämiseen. Tähtäimessä on kaikenlainen vapaamuotoinen kuvallinen ilottelu. Kuvat suunnataan ensisijaisesti aikuisille, jottei kuva-aiheita ja kerrontaa tarvitse rajoittaa.

Työpajan päästyä vauhtiin, hahmot lähetetään matkalle, esimerkiksi risteilylle. Ajatuksena on luoda uusi rajattu ympäristö, missä hahmot saadaan kohtaamaan toisensa.

Työpajan kuvista kootaan julkaisu.

Osallistuaksesi tarvitset skannerin tai kameran blogia varten ja luonnokset hahmosta taustatarinoineen. Idea ja luonnosmaiset hahmotelmat riittävät!
(Hahmot ovat työryhmän sisällä vaapaasti kaikkien käytettävissä. Jo julkaistua hahmoa ei kannata tuoda kurssille. Tekijänoikeudet selvitetään ensimmäisessä tapaamisessa.) 

Työpajaan mahtuu 12 henkilöä. Jos kiinnostuneita tulee enemmän, haku jyrytetään.
Viimeinen hakupäivä 27.9. 2013


Haku osoitetaan sähköpostilla info(at)kuvittajat.fi 
Kuvahahmotelmat liitetiedostona.  2M kuva max! 

Aikataulu: mahdollinen jyrytys viikolla 39. Ensimmäinen tapaaminen lokakuun alussa. Kokoontumiskertojen (noin kerran kuussa) ajat sovitaan yhdessä.

Työpajan hinta 95 €.
Se sisältää kurssilla vierailevat luennoitsijat sekä loppujulkaisun osallistujille.
Työpajassa käytetään omia työvälineitä.